torstai 21. toukokuuta 2015

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha - rakkautta ensivisiitillä

Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan alueelta löytyy myös puro ja hurmaava lampi.
Pääsin eilen vierailemaan itselleni uudessa paikassa, Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Tai no uudessa ja uudessa, olen kuitenkin asunut lähistöllä Vallilassa ja lenkkeillyt monesti aivan puutarhan tuntumassa. Mutta se ei ollut silloin vielä avoinna yleisölle, joten sain tyytyä vain kuikuilemaan aidanpinnojen välistä.

Näkymä Vallilan suuntaan ja siirtolapuutarha-alueelle. Vanhoja kotikulmiani.
Nyt sitten pääsin sisäpuolelle, ja vielä opastetulle kierrokselle. Hyvä niin, sillä alue on paljon isompi kuin tuttu ja perinteinen Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Kasvit on järjestetty niiden alkuperäisen kasvualueen mukaan, eli löytyy muun muassa Euroopalle, Japanille ja Itä-Aasialle omistetut alueet. Istuttavat lajit on valittu alueilta, joilla on samanlainen ilmasto kuin eteläisessä Suomessa - ja siksi nuo täällä näyttävät myös menestyvän, vaikka luonnonvaraisia ovatkin.

Japanilaisen päärynäpuun kukkia.

Moni nähdyistä kasveista on tuttuja puutarhakasveja jalostetussa muodossaan, mutta puutarhassa ne tosiaan ovat luonnovaraisia. Silti moni niistä oli niin kaunis, että toimisi varmasti koristekasvina. Esimerkiksi pinkkikukkainen ruusuherukka oli aivan hurmaavan kaunis - ja tuottaa kuulemma syötäviä marjoja.

Ruusuherukka, tuttujen musta- ja punaherukoiden kaunis sukulainen.
Aivan kaikilla alueilla ei vielä ollut nähtävää, esimerkiksi puutarhapalstoille ei vielä ollut istutettu mitään. Mutta toisaalta taas, magnolian kukinta oli jo ohi, joten sitä ei enää päässyt ihastelemaan, Paljon muuta kaunista kuitenkin löytyi, olivathan esimerkiksi päärynäpuut ja oratuomi täydessä kukassa.

Myös tämä vaaleankeltakukkainen kaunotar löytyi Japani-osasta.

Tunnin mittainen opastettu kierros tarjoaa vain pintapuolisen pikaraapaisun alueen tarjonnasta. Taidanpa viettää kesälomalla päivän, jolloin tulen Kumpulaan ajan kanssa, ja koluan paikan läpikotaisin.

Luonto voi olla julma; koristekasvinakin tuttu piippuköynnös kuristaa itäaasialaista puuta hengiltä.

Atsalea aloittelee jo kukintaansa.
 
Yksi osasto on omistettu lääkekasveille. Yleisölle kerrotaan myös niiden perinteisistä käyttötarkoituksista.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Marokkolainen ruoka: ruusuvettä ja tulisia mausteita

Berberien viiriäistagine onnistuu broileristakin. Pinaattipalleroiden pyöritteleminen ja viiriäisenmunien kuoriminen sopii näpertelyn ystäville.

Olin eilen taas yhdellä työväenopiston ruokakurssilla. Tällä kertaa laitettiin marokkolaista ruokaa, ja ainakin omiin makumieltymyksiini se istui paremmin kuin viime kerran nepalilainen. Teimme ihania, pitkään haudutettuja pataruokia, rusinoilla ja manteleilla ryyditettyä couscousia, mezejä ja minttuteetä. Mausteina käytettiin muun muassa inkivääriä, kanelia, korianteria, juustokuminaa ja kukkaisvesiä. Keittiön tuoksumaailma oli aivan huikea!

Itse vastasin tällä kertaa maissileivän leipomisesta sekä jälkiruoasta, marsipaanilla täytetystä m'hanncha -piiraasta. Marsipaaninkin tein itse, tosin tunnustettakoon että yleiskoneella. Mutta silti. Karvasmanteliöljyn lisäksi se sai mausteekseen ruusuvettä. Tuoksu oli ihana, eikä makukaan tuossa jälkiruoassa puskenut liikaa läpi toisin kuin niin ikään ruusuvedellä maustetussa makeassa tomaattisalaatissa. Yhden kurssilaisen mukaan sen popsiminen oli kuin olisi mummon parfyymia syönyt.

Tässä on jälkiruoka: ruusuvedellä ryyditettyä, tuhtia marsipaania filotaikinan sisällä. Pienikin pala riittää tyydyttämään makeannälän.

Eli tuo kukkaisvedellä maustaminen vaatii ehkä vähän totuttelua, mutta mieli tekisi silti hakea ruusu- ja appelsiininkukkavesiä kotiin. Maustamisen lisäksi kun ne käyvät myös hajusteiksi ja kasvovesiksi. Voisi kuvitella, että esimerkiksi kesäaikaan tuollainen raikastus olisi ihan kivaa.

Suosikkini näistä: sopivasti tulinen kastike maustaa miedommankin kalan.
Oma suosikkini pääruoista oli kalaa ja katkarapuja chemoulade-kastikkeessa sisältänyt pataruoka. Hyvänä kakkosena tuli ihana lammastagine, joka sai makunsa tuoreista taateleista sekä salottisipuleista. Myös työparini huolella hauduttelema Atlasvuorten viiriäistagine oli mainiota, vaikka se tehtiinkin broilerista. Pata koristeltiin hauskasti pinaattipalleroilla sekä sahramivoissa paistetuilla viiriäisenmunilla. Sen verran kuitenkin näpertelyä vaativa ruoka, etten välttämättä kokeile sitä kotona. Tosin ulkomuodon puolesta tuo olisi mainiota tarjottavaa pääsiäispöydässä.

Couscosia ja lammas-taatelitaginea, molemmat paahdetuilla mantelilastuilla kuorrutettuna.
Emme muuten käyttäneet tagine-patoja, vaan ihan tavallisia valurautaisia. Työväenopiston opetuskeittiöstä kun ei muita löytynyt, vaikka paikka varsin hyvin varusteltu onkin. Mutta ihan hyvin nuo onnistuivat tavanomaisemman muotoisissa astioissakin.


Tämä ruoka ristittiin paikalliseksi karjalanpaistiksi: lihaa ja kasviksia haudutettiin pitkään ihan samalla tavalla kuin kotoisessa versiossa tehdään. Oliivit lisättiin lopussa pinnalle koristeeksi.




sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Parveke kesäkuntoon

Puutarhamyymälä. Suosikkipaikkojani näin keväisin.

En ole fanaattinen kaupunkiviljelijä, vaan istutan parvekkeelleni mieluiten silmää ilahduttavia kukkia. Tänä viikonloppuna ohjelmassa onkin ollut kukkien valintaa ja istuttamista. Yritin tavoistani poiketen suunnitella tarkasti etukäteen, mitä ostan ja mitä mihinkin ruukkuun laitan, Vaan puutarhamyymälässä kaikki menikin sitten uusiksi. Tuli tehtyä heräteostoksia listan ulkopuolelta, ja toisaalta taas rakastamiani neilikoita ei vielä ollut. Myin lukioaikaan parina kesänä kukkia torilla, ja neilikat nousivat silloin lempikesäkukikseni. Petunioita tai samettiruusuja taas en parvekkeelleni halua, niistä sain tarpeekseni.
Mitä värejä! 
Ostin tässä vaiheessa orvokkeja, lobelioita, lumihiutaleita ja tähtikukkia. Värit pääasiassa violettia ja vaaleanpunaista, lobeliat sinisiä. Se on minusta jotenkin se ainoa oikea lobelian väri. Laitoin nyt noita vähän paremmin kylmää kestäviä kasveja, vähän myöhemmin luvassa sitten toinen istutussessio. Silloin laitan vielä yrttejä kasvamaan, ja toivon mukaan saan myös niitä neilikoitakin.

Meillä on länsiparveke, jolle aurinko alkaa paistaa vasta iltapäivisin viiden jälkeen. Työpäivien jälkeen se onkin aivan ihana paikka, ehtii vielä nauttia illan auringosta. Vietän kesäisin paljon aikaa parvekkeella lueskellen, musiikkia kuunnellen ja aurinkoa ottaen. Siksi haluan myös tehdä siitä viihtyisän, ja oman näköiseni.
Nämä lähtivät matkaan. Muiden muassa,
Kokeilen joka vuosi vähän eri kasveja. Osa kokeiluista on onnistunut, osa ei. Viime kesänä sain laventelin menestymään, mutta mereltä päin puhaltanut kova tuuli katkoi riippapelargoniat. Niitä en sitten tänä vuonna hankkinut. Toissa kesän kokeiluna oli köynnöskrassi, joka osoittautui varsinaiseksi kirvamagneetiksi. Ei kiitos sitäkään enää.

Tämän kesän kokeiluna laitoin parvekkeelle kukintansa lopettaneen tulilatvan ja gloxinian osaksi kesäkukka-asetelmia. Ne kun kuulemma saa kukkimaan uudestaan, ja tulilatvan pitäisi sopia parvekkeemme oloihin. Katsellaan nyt miten lähtevät menestymään, ja tuleeko niihin uusia nuppuja. Ainakin ne tuovat nyt vihreyttä, kun monet muut vasta istuttamani kasvit ovat vielä varsin pieniä ja vaatimattomia.



Viininpunaisia orvokkeja ja lobelioita. Olen viimeinkin oppinut istuttamaan tarpeeksi harvaan! 

Ennen olisin heittänyt tulilatvan tässä vaiheessa roskiin. Nyt se päätyi ulos samaan ruukkuun orvokin ja vaaleanpunaisen lumihiutaleen seuraksi. Katsellaan. lähteekö kukkimaan uudestaan,


lauantai 16. toukokuuta 2015

Geelilakan poisto ei mennyt kuin Strömsössä

Geelilakkaus, jonka otin kynsiini pari viikkoa sitten, kesti kauniina viikon. Viime sunnuntaina kävin uimassa, ja sen jälkeen lakka alkoi lohkeilla kahden kynnen kärjestä. Tiistaina oli seuraava uintikerta, ja kato kiihtyi. Ei siis kestänyt kauniina edes sitä mainostettua kahta viikkoa.

Aloin googlailla paikkaa, jossa sen voisi poistattaa kohtuuhintaan ja jonne pääsisi perjantaina töiden jälkeen. Sellainen löytyikin, ja tein ajanvarauksen netin kautta.

Seuraavana päivänä sain ystävälliseltä kosmetologilta sähköpostia, jossa hän kyseli minkä merkkisillä tuotteilla kynteni oli laitettu. Hänen käyttämänsä poistoaine kun tepsii valmistaman mukaan vain saman merkin tuotteisiin. Kokemus oli kuitenkin osoittanut, että kyllä sillä useimmat muutkin lähtevät.

No enhän minä ollut tietenkään moiseen kiinnittänyt huomiota, ja tullut ajatelleeksi että sillä olisi jotain merkitystä. Pakko oli vain mennä kokeilemaan.

Eira Estetican mukava kosmetologi veteli ensin kynsiviilalla kynnen lakkapinnan rikki, ja siinä vaiheessa tuo pinkki kerros näytti irtoavan helposti. Sitten kynnet käärittiin folion sisään paketteihin, joissa oli poistoainetta sisältävä tuppo. Kymmenen minuutin odottelu, ja sen jälkeen lakan pitäisi kuulemma lähteä melkeinpä sen tupon mukana, ja loput voisi sitten poistaa kevyesti puutikulla työntelemällä.

Vaan eivätpä lähteneet. Aineella ei näyttänyt olleen juuri mitään vaikutusta, eikä puutikku tepsinyt lakan jäämiin. Ties mitä ydinjätettä aine on sisältänyt. Kosmetologi veteli jonkinlaisella raudalla irti sen mitä lähti, ja laittoi uudet tupot vahvemman poistoaineen kera. Uusi kymmenen minuutin odottelu. Pinkki väri ei lähtenyt uudenkaan aineen mukana. mutta raudalla taas irtosi jotain. Ja loput siten poistettiin hiomalla sähköisellä manikyyrilaitteella, joka piti hammaslääkärin poran kuuloista ääntä.

Pelkän lakan poiston olisi pitänyt liikkeen aikataulun mukaan kestää 15 minuuttia. Olin varannut puolen tunnin ajan, koska halusin myös manikyyrin. Se tehtiinkin tuon hurjan liottelu- ja rapsutteluoperaation päätteeksi, ja sain kynsiin vielä vahvistavaa hoitolakkaa. Operaatioon upposi kaiken kaikkiaan 1,5 tuntia! Onneksi olin päivän viimeinen asiakas.

Mitä tästä sitten opin? Ainakin sen, että jos teettää jotain tuollaista kestävämpää, pitää aina miettiä myös poistoa ja selvittää se etukäteen. Kosmetologi kertoi joutuvansa usein fiksailemaan esimerkiksi lomamatkoilla otettuja ripsienpidennyksiä ja korjailemaan jälkiä. Sain myös kuulla veden olevan kynsilakan pahin vihollinen. Ei siis ihme, että geelilakka alkoi lohkeilla uinnin jälkeen. Kuten se eilen laitettu vahvistava lakkakin tämänaamuisen uinnin jälkeen...

Mutta jos on valittava rakkaan harrastuksen ja minulle sopivan liikuntamuodon sekä kauniiden kynsien välillä, niin uiminen voittaa. Kirkkaasti.

Lisäksi löysin ihanan kauneushoitolan. Eira Estetica sai minusta uuden asiakkaan,

Siistit kynnet, suurella vaivalla putsatut. Itse en olisi kyllä kyennyt.





lauantai 9. toukokuuta 2015

Ravintolalöytö: Menneen ajan tunnelmaa Espoossa

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, retkeilin tänään  Espoon Kauklahdessa, Lumenen tehtaanmyymälässä sekä Espoonlahden luonnonsuojelualueella. Mutta siinä välissä iski nälkä. Aamupalasta kun oli jo pitkä aika (kuljen muuten joka paikkaan julkisilla, autollahan nuo välit pyyhkäisisi nopsaan).

Suuntasin siis Kauklahden aseman suuntaan ja etsin kahvilaa, jossa saisi jotain pikaista. Yllätyin ihanasta puutaloidyllistä, joka aseman läheltä löytyi. Vanhoja, kauniita rakennuksia - ja se kahvilakin löytyi sellaisesta. Toinenkin olisi ollut, mutta se oli lauantaisin kiinni. Ei harmittanut, sillä tämä Cafe Brunnsdal oli aivan ihana!
Mainonta ei ollut harhaanjohtavaa.
Ulkoa se näytti ehkä vähän rapistuneelta, mutta sellaisella kivalla ja nostalgisella tavalla. Ja mitäpä sitten löysin sisältä? Ihanan, valoisan huoneen: isoista ruutuikkunoista tulvi sisään valoa, ja seinät sekä katto oli maalattu valkoisiksi. Vanha lankkulattia narisi kotoisasti jalkojen alla, ja istuimet eivät olleet mitään Ikea-mallistoa.
Ihana lattia! Narisi tosin, mutta se sopi tunnelmaan.


Kahvilavalikoima oli aika suppea, ja ruokalistallakin oli vain muutama vaihtoehto. Mutta ne olivatkin sitten kotoisia sekä kohtuuhintaisia. Oli lohisoppaa, lihapullia ja vuohenjuustosalaattia. Valitsin viimeisen. Salaatissani oli ihan kunnioitettavan kokoinen kimpale lämmitetty juustoa ja balsamico-kastike oli mainio. Kasviksia olisin kyllä kaivannut hivenen lisää, tai sitten ohessa olisi voinut olla sämpylä. Annos maksoi 12 euroa.

Vuohenjuustosalaatti. Varsin maistuva sellainen,

Joka tapauksessa olin tyytyväinen paikkaan ja ruoka oli hyvää. Ravintolan seinillä oli valokuvanäyttely kehitysmaiden maisemista sekä ihmisistä, ja idyllin kruunasi naisten vessa. Oikeasti: siellä oli pitsiverhot ja kuivattuja ruusukimppuja seinillä. Olo oli kuin vanhassa Suomi-Filmissä.
Nimikoidut pitsiverhot. Aivan ihanat.
Ihana paikka. Kannattaa käydä, jos on asiaa Kauklahteen. Vaikka sinne tehtaanmyymälään. Tai ihan vain sievää, vanhaa keskustaa ihailemaan.
















Kevättä!

Isona näistä tulee kieloja.


Vapaapäivä, ja ihana puolipilvinen sää. Mikäpä sen parempi hetki suunnata ulkoilemaan Espoonlahden luonnonsuojelualeelle? Tuo ei ole mikään suurensuuri luontokohde, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen pieni lehtometsikkö Espoon Kauklahden ja Kirkkonummen rajalla.
Idylli. Tosin vähän matkan päässä joen rannat olivat kalastajien kansoittamat.


Pakkasin mukaan kamerankin, koska halusin katsoa pystynkö kuvaamaan kukkaloistoa. Puistoa esittelevillä nettisivuilla kun mainitaan, että siellä olisi paras vierailla juuri näin keväällä, kun kukkaloisto on komeimmillaan. 
Luonnonsuojelualueen kukkia ei saa poimia. No rentukoita en maljakkoon ottaisikaan, eivät kestä.

Kukkia tosiaan näkyi. En ole koskaan nähnyt niin paljon valkovuokkoja, ja rantaniityillä oli myös upeita keltavuokkomeriä. Muutenkin heräävä luonto on hurmaava: saniaiset avautuvat hitaasti rullalta ja vielä torvella olevat kielot töröttävät pystyssä kuin miekat.

Saniaisia kehittymässä. Kuin merihevosia.

Kuvia tuli räpsittyä reippaasti, toivottavasti nämä välittävät edes vähän paikan tunnelmasta. 

Ja niin, tunnustan ettei päivä ihan pelkästään luonnossa samoillen mennyt. Koska kerran oli Kauklahdessa, oli totta kai käytävä myös Lumenen tehtaanmyymälässä. Vaelsin siis tuossa idyllissä reppu halpaa kosmetiikkaa hölskyen. Ja hyötyäkin siitä oli, koska huulirasva oli unohtunut kotiin. Mereltä puhalsi sen verran hyytävä viima, että huulet oli suojattava jollakin. Uusi glitterhuulikiilto pääsi heti käyttöön, ja pelasti reippaan luontoretkeläisen katastrofilta.





Maasto täällä on helppokulkuista, kummempia varusteita ei tarvita.



Kesällä täällä laiduntaa lehmiä, siksi maisema on näin avoin.

Melkein kuin entti. Huomaa vuokkomeri.

Alue sijaitsee meren rannalla. Täältä löytyy myös lintutorni, jossa voi ihmetellä siivekkäitä.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Ruusuisissa tunnelmissa

Kampin kauppakeskukseen on avattu Plantagenin myymälä, joka on pelottavasti juuri bussilaitureiden kohdalla. Veikkaanpa että siellä tulee jatkossa tehtyä heräteostos, jos toinenkin. Tänäänkin töihin mennessä tiirailin himoiten 1,90 euroa maksaneita ruusukimppuja.

Iltapäivän ruuhka-aikaan jonot olivat kuitenkin niin infernaaliset, että ostin ruusuni sitten Alepasta samalla kun tein ruokaostoksia. Eivät nuo hurjasti maksaneet sielläkään. Kukkaostosten teko on siis monella tapaa arkistunut. 

Muistan lapsuudessani, kuinka vierailimme usein vanhempieni ystävien pitämällä kukkiin erikoistuneella kauppapuutarhalla. Parasta siellä oli, kun pääsi ruusukylmiöön. Niitä värejä, ja entäs se tuoksu? Tuossa varsin vilpoisassa huoneessa tuoksui suorastaan maagisen hyvältä. Sitä elämystä en ole vielä yhdestäkään parfyymistä löytänyt, eivätkä ruokakaupan edulliset ruusupuntit tuoksu samalta.

Silti ne ilahduttavat. Äiti osti tuolta puutarhalta monesti minulle oman kukkakimpun, jonka sitten sain huoneeni pöydälle Kerman Saven isossa tuopissa. Tuohon samaan tuoppiin asettelin tämänpäiväisen ostokseni, jotenkin se vain tuntui juuri nyt sopivalta. 


Ihana, tummanpunainen väri.